
Käy toki peremmälle matalaan majaani. Tosiasiassa kotimme ei ole järin matala, eikä kovin pienikään. Olet saapunut sukuni vanhalle viinitilalle espanjaan ja tarkemmin Tarragonan maakuntaan, Kataloniaan. Tiesi on kulkenut kilometrejä sitten tilamme maille, mutta päärakennus sijaitsee kaiken keskellä. Kotinamme toimiva päärakennus on suuri kartano, jota olemme viimevuosina entisöineet vanhoja perinteitä kunnioittaen. Pihamaan suuri puutarha on juuri kunnostettu ja uudet kasvit alkavat pian kukoistaa. Viiniviljelmämme levittäytyvät kilometrien päähän ympärillämme. Täällä me siis asumme, minä ja laumani. Tilamme on ihanteellinen paikka koiria ajatellen. Teemme päivittäin pitkiä retkiä maitamme tarkastaen. Usein liikun itse hevosella pysyäkseni koirien perässä. Hevosia tallistamme löytyy kymmenkunta, andalusialaisia lähinnä. Paikallinen vinttikoirakerho rakensi viime vuonna maakuntamme ensimmäisen juoksuradan maideni laitamille ja siellä käyn koirieni kanssa harjoittelemassa muutamia kertoja viikossa.
Hubble
hubbleballo@gmail.com - Karvaturrit -foorumilla nimellä Hubble

Kennelimme koirat ovat siis vinttikoiria. Koiramme saavat päivittäisten retkiemme lisäksi juoksennella vapaasti päärakennuksen aidatussa puutarhassa. Sisällä talossa koiria ei juuri näy muuten kuin syömässä tai alakerran viileillä kivilattioilla jäähdyttelemässä. Harrastuksiimme juoksulajien lisäksi kuuluu tottelevaisuus ja koirasta riippuen saatamme harjoitella myös muitakin lajeja.
Third Time Tells The Truth |
DeWolf Akins Abejide |
Fawiza Aakaksha |
Queen Szelíd Vihar |
Viernes Corre Como El Viento |
Ushtar Brave |

Kasvatukseni tavoitteena on saattaa maailmaan vinttikoiria, jotka edustavat rotujensa parhaita puolia. Jalostusvalinnoissani kiinnitän huomiota terveyden ja luonteen lisäksi koirien juoksutuloksiin ja ulkonäköön. Pentueen vanhemmilta edellytän hyviä vähintään hyviä juoksutuloksia, ellen jopa käyttövalionarvoa juoksulajeista. Vinttikoirat on luotu juoksemaan, eikä se onnistu puolikuntoisena, joten tärkeä asia pentujen vanhemmissa on terveys niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kasvatukseni haluan pitää pienimuotoisena, mutta laadukkaana.
Sinulleko vauhdikas vinttiveikko Viernesin kennelistä? Miksipä ei. Pentujen ostajilta edellytän pienimuotoista kisaamista ja asiallisten sivujen tekoa pennulle. Sivuilta tulee löytyä ainakin koiran virallinen nimi, syntymäpäivä ja kasvattajan nimi linkin kera. Kuulen mielelläni kasvattieni kuulumisia aina silloin tällöin ja haluan myös tietää jos joku kasvattini etsii uutta kotia. Ajankohtaisista pentuesuunnitelmista löydät lisää tältä sivustolta, sekä Karvaturrit -foorumilta.
El Viento -pentue
Torero Audaz y Hermoso evm x Carnivore Creek Whipping Flow
whippet pennut syntyivät 16.08.2010
u. Viernes Silvestres Como El Viento
n. Viernes Corre Como El Viento
n. Viernes Delgada Como El Viento

Tämä sivusto ei olisi mahdollinen ilman monen ihmisen apua. Ulkoasusta haluan kiittää Elinaa (irkkulikka@hotmail.com), jonka suunnittelema ja toteuttama Viernesin nykyinen ulkomuoto on. Otsikon kuvasta kiitämme flickr.com -sivustoa. Muut kuvat ovat pääsäntöisesti joko itse ottamiani tai kuvien käyttöluvan minulle myöntäneiltä kenneleiltä. Seuraavassa listassa on likit sivustoille, jotka ovat antaneet kuviaan käyttöömme:
Sivujen tekstejä, kuvia tai grafiikkaa ei saa kopioida ilman lupaa!